"Kun Aksel nosti tuulilasin läpi katseensa pilviselle taivaalle, hän erotti harmaudessa pommikoneiden ääriviivat. Siellä ne nyt lipuivat yhtä varjomaisina ja uhkaavina kuin tarujen merihirviöt surman suuhun joutuvien kalastajaveneiden alla." (s.94)
Olin hyvin utelias: ei-suomalainen kirjoittaa talvisodasta? 105 kylmää taistelun päivää ovat toki aina kiinnostaneet maailmallakin, pienen korpikansan sitkeys kiehtoo, ja Ukrainan tilanne on nostanut talvisodan jälleen puheenaiheeksi.
Kirjassa lähdetään liikkeelle talvisotaa edeltäneistä ajoista, Euroopan epävakaasta tilanteesta Neuvostoliiton esittämisiin alueluovutusvaatimuksiin, Mainilan laukauksista lopulta suomalaisten kaupunkien pommituksiin. Sivuilla vilisee tuttuja nimiä eri aikalaispoliitikoista Mannerheimiin, mutta eniten roolia kirjassa on saanut legendaarista mainetta jo sodan melskeessä niittänyt tarkka-ampuja Simo Häyhä.
Kirjassa puhutaan henkilöistä usein pelkillä etunimillä tai lempinimillä. Se luo tunnelman, että jokainen oli todellakin aivan tavallinen ihminen; perheenisiä, veljiä, jonkun suremaan jääneen äidin poikia. Muukalaislegioonassa palvelleen Aarne "Marokon kauhu" Juutilaisen erilaista tapaa johtaa miehiään ja Häyhän vaatimattomuutta saavutuksistaan korostettiin erityisesti - jokainen oli omalla tyylillään tärkeä osa Suomen puolustustamisen onnistumista.
Sodan edetessä lukija pääsee rintamalinjojen lisäksi seikkailemaan kärpäsenä kattoon niin rauhanneuvotteluihin kuin Häyhän metsästysretkille hänen opetellessaan ovelia keinojaan naamioitua. Kuljetaanpa välillä myös vastapuolellakin. Historiantunneilta onkin varmasti monelle jäänyt mieleen yksi selitystekijä talvisodan torjuntavoittoihin: puna-armeija eteni talviolosuhteisiin nähden riittämättömissä varusteissa ja moni koki karun lopun kylmässä korvessa laukaustakaan ampumatta.
Kirjassa nostetaan lisäksi esille muiden maiden sivustakatsojan roolia. Lupauksia avunannosta tuli, jolloin kuluttavaa puolustussotaa jaksettiin jatkaa. Valta-asetelmat Euroopassa olivat todellisessa myllerryksessä, ja omien joukkojen lähettäminen muita auttamaan heikentäisi tietenkin omaa puolustusta. Ranskan lupaamat sotilaat eivät lopulta koskaan saapuneet Suomen avuksi, ja teos tuntui jopa anteeksipyynnöltä kirjailijan kotimaan puolesta.
"Itsepäisyys, henkinen kantti, sisäinen voima, sitkeys, vastarinta, päättäväisyys, tahdonlujuus.. ja siihen vielä päälle vähintäänkin kompleksinen kansanluonne, sillä suomalaiset ovat yhtä kylmiä ja kesyttömiä kuin synkät korpensa." (s.295)
Sisu -sanan määritelmälle on käytetty kokonainen sivu neuvostopoliitikko Molotovin ja komentaja Timošenkon välisessä keskustelussa. Kohta ei tuntunut uskottavalta ollenkaan mutta uppoaa varmasti kansainväliseen yleisöön koska onhan suomalainen sisu suorastaan myyttinen asia, kuin jokin pienen kansakunnan geenipoikkeama.
Eroavaisuuksia suomalaisten sotilaiden ja neuvostojoukkojen välillä on selkeästi alleviivattu. Suomalaiset pyrkivät mahdollisuuksien mukaan keräämään ruumiit ja lähettämään ne kotiseutujen multiin, kun taas itänaapurissa kiistettiin kaikki, ja kaukana kotoaan kaatuneet sotilaat jäivät makaamaan korpeen kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan. Paljon totuutta, mutta myös selkeää mustavalkoisuutta; suomalaisissa ei muka olisi ollut ollenkaan rintamakarkureita. Muutenkaan aivan kaikki tarinat eivät ole välttämättä todenmukaisia tai ne ovat vähintään vahvasti liioiteltuja. Noh, kansainvälisiä yleisöjä varten taas.
Jos talvisodan vaiheet ja taistelut eivät ole tuttuja tai ovat päässeet unohtumaan, tästä opuksesta saa kätevän tietopaketin ilman pänttäämisen fiilistä. Jos haluaa innostaa vaikka nuorta tutustumaan historiaan käyttämällä Simo Häyhää houkuttimena, tämä teos on siihen ihan täydellinen. Tästä on muuten tulossa elokuvakin!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡