Ei tullut KooKoon kultajuhlia Kouvolaan, eikä torille päästy Euroviisujenkaan jälkeen. Jääkiekon MM-kisat ovat kuitenkin alkaneet ja siellä Suomi pärjää yleensä hyvin, joten ehkä on kuitenkin vielä torijuhlat edessä tälle keväälle.
Euroviisuista puheenollen, tein jo katsaukset sekä finaalikappaleisiin että semifinaaleissa pudonneisiin esityksiin. Olimme varautuneet hyvillä eväillä, teimme pitsaa "pääruoaksi" ja naposteltavaksi oli dippivihanneksia ja sipsiä sekä Fazerin Omar-suklaata.
Esitysten taso tuntui olevan korkealla tänä vuonna, ei ollut montaakaan esitystä joista ajattelin että finaalipaikka olisi kuulunut jollekin muulle. Bulgarian voitto tuli puoliksi yllätyksenä - en ollut seurannut keskustelua semifinaalien jälkeen ja uskoin vahvasti Suomen vievän nämä hippalot. Kappale oli tarttuva ja esitys aivan huikea, joten aivan oikeaan osoitteeseen meni voitto.
Tuntuu että kesäsuunnitelmani ovat edelleen levällään. Viime kesänäkin olin valmistautunut paiskimaan töitä ja aina kun vain olisi mahdollista, osallistuisin PARAS.KESÄ.IKINÄ. -hankkeen järjestämiin aktiviteetteihin. Tämän kesän osalta minulla on bucketlista työn alla, jotta en joutuisi harmittelemaan mitä kaikkea meni ohi kun hyppäsin vain kodin ja työpaikan väliä. Onneksi sentään syksyni on lyöty lukkoon jo nyt, ja siitä on kiittäminen menneisyyden Taija-Tiiaa, joka on ilmeisesti suorittanut alempia tutkintojaan kiitettävästi:
Eli minä sain sen opiskelupaikan! Olin juuri istahtanut töissä kahvitauolle ja avasin puhelimen. Katsoin millaisia ilmoituksia oli tullut sähköpostista ja yksi niistä oli tullut Hakijapalvelut XAMKilta ja alkoi "Onneksi olkoon". Meinasin kaatua tuolilta, minut oli hyväksytty todistusvalinnalla, eli ei tarvitsisikaan osallistua pääsykokeisiin.
Eli minä sain sen opiskelupaikan! Olin juuri istahtanut töissä kahvitauolle ja avasin puhelimen. Katsoin millaisia ilmoituksia oli tullut sähköpostista ja yksi niistä oli tullut Hakijapalvelut XAMKilta ja alkoi "Onneksi olkoon". Meinasin kaatua tuolilta, minut oli hyväksytty todistusvalinnalla, eli ei tarvitsisikaan osallistua pääsykokeisiin.
Tuli todellinen voittajafiilis, sellainen että kerrankin pärjäsin muiden mukana, enkä joutunut jäämään itkemään seitsemännelletuhannennelle varasijalle ja keksimään mitä teen taas yhdellä välivuodella ja kannattaako minun enää koittaakaan. Pettymykset kuuluvat elämään, mutta näin jälkikäteen muistellessa hyydyin aika pahasti jatkuviin epäonnistumisiin. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä ja parantanut haavat, kun viimein uskaltauduin laittamaan uutta hakemusta korkeakouluun.
Olen todella innoissani - saan viininpunaiset (!!!) haalarit joihin keräillä merkkejä, voin tehdä laajemmalla skaalalla töitä, pääsen tutustumaan uusiin ihmisiin ja suunnittelemaan opiskelijavaihtoa. Ai niin ja tietenkin pääsen kurkistamaan aivan uudelle alalle!
Tradenomiksi opiskelevalla on paljon erilaisia suuntauksia mistä valita, ja vaikka tiedän jo suunnilleen mikä minua kiinnostaisi eniten, on moni asia vielä kuitenkin auki. Kirjoittelen aiheesta varmasti vielä lisää!
Onko sinulla jo suunnitelmia kesäksi ja/tai syksyksi valmiina?




Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡