"En aio maata siellä yksin: haudatkoon minut vaikka kahdentoista jalan syvyyteen ja kaatakoot kirkon päälleni, mutta minä en lepää ennen kuin sinä olet kanssani." (s.148)
Heti alkuvuodesta halusin vihdoinkin tarttua tähän klassikkoon, yhteen kirjallisuuden tunnetuimmista teoksista, sillä sen uusin elokuvasovitus oli tulossa ystävänpäivän nurkilla. Muutama muukin on ajatellut samoin - tämä on ollut hyvin suosittu lainattava kirjastoista, esimerkiksi tämän kuun alussa Helsingin Sanomat kirjoitti että Helmet-kirjastoissa on yli 500 varausta.
Heathcliff on Earnshawien perheeseen adoptoitu orpopoika, samanikäinen tyttären Catherinen kanssa. Nuorukaisina heidän tunteensa toisiaan kohtaan heräävät, mutta he päätyvät naimisiin eri ihmisten kanssa - Catherine Edgar Lintonin, ja Heathcliff Edgarin sisaren, Isabellan, kanssa.
Kun Catherine kuolee synnytyksessä, Heathcliff synkistyy entisestään. Katkeroituneen miehen oikkujen sivullisiksi uhreiksi joutuu aikanaan myös nuorempi sukupolvi.
"En voi katsella tätä lattiaa ilman että näen hänen piirteensä kivilaatoissa! Jokaisessa pilvessä, jokaisessa puussa näen hänen kuvansa - yöllä hän täyttää koko ilman ja päivällä näen hänet vilahdukselta jokaisessa esineessä - hänen kuvansa ympäröi minua joka puolelta! Kaikkein tavallisimmat kasvot miehillä ja naisilla - omat piirteenikin - pilkkaavat minua yhdennäköisyydellään hänen kanssaan. Koko maailma on pelottava kokoelma muistoja siitä, että hän oli kerran olemassa ja että minä olen menettänyt hänet!" (s.364)
Alunperin teos julkaistiin salanimellä Ellis Bell, ja myöhemmin kun kirjailijaksi selvisi yksi Brontën sisaruksista, kyseenalaistettiin voisiko nainen kirjoittaa niin voimakasta tekstiä ja kuvailla vihaisen miehen mielenmaisemaa niin taitavasti. Kirjaa epäiltiin jopa Brontën veljen Branwellin kirjoittamaksi.
Ei tämä teos ollutkaan niin romanttinen kuten olin kuvitellut ja kuinka sen takakansikin antoi ymmärtää. Päällimmäisimpinä teemoina siinä ovat sen sijaan luokkaerot, kosto ja katkeruus. Rivien välistä voi tuntea nuoren rakkauden intohimon ja traagisen kaipauksen, mutta suurimmaksi osaksi teos on kaikkea muuta kuin unelmointia.
Ymmärrän nyt oikein hyvin, miksi kirja on suitsutettu klassikko. Sen tyyli kertoa tarinaa eri aikatasoissa on kiinnostava, ja aikaansa nähden moni teemoja, kuten väkivaltaa ja ihmismielen synkkyyttä, on käsitelty rohkeasti. Valitettavasti Humiseva harju jäi kolmekymppisenä tuberkuloosiin menehtyneen kirjailijan ainoaksi - tiedä millaisia teoksia olisimme vielä saaneet.
Valitsin tämän kirjan kohtaan 2) Romantiikkaa!
Seuraa etenemistäni tältä sivulta!
Itse en kyllä pysty lukemaan Heathcliffin tunnetta minään aitona rakkautena. Minusta aito rakkaus ei vuosien myötä muutu omistushaluksi, kylmäksi manipuloinniksi ja järjestelmälliseksi kostoksi. Heathcliff ei vain sure menetettyä suhdetta vaan hän rakentaa koko elämänsä sen varaan, että satuttaa muita, vieläpä seuraavaa sukupolvea myöten. Se menee minusta jo selvästi rakkauden käsitteen ulkopuolelle.
VastaaPoistaHeathcliff näyttää aktiivisesti valitsevan julmuuden, välineellistämisen ja vallankäytön. Hänessä on jotain kylmän määrätietoista ja pakkomielteistä, joka tekee hahmosta enemmän tuhon moottorin kuin traagisen rakastajan. Juuri siksi pidän häntä pikemminkin varoittavana esimerkkinä kuin traumatisoituneena romanttisena sankarina.
Olen myös sitä mieltä, ettei Catherine välttämättä tehnyt “väärää” valintaa. 1800-luvun Englannissa avioliitto oli naiselle käytännössä ainoa realistinen tapa turvata toimeentulo ja asema. Tässä valossa vakauden ja sosiaalisen turvan valitseminen ei ole kylmää laskelmointia vaan hyvin rationaalinen ratkaisu ajan rakenteissa.
Lisäksi Heathcliffin myöhempi käytös antaa aihetta epäillä, millaista yhteiselämä hänen kanssaan olisi ollut. Hänestä kehittyy kostohakuinen, kontrolloiva ja julma hahmo, eikä ole mitään takeita, että Catherine olisi elänyt hänen rinnallaan onnellisemmin tai edes turvallisemmin. Siksi näen Catherinen valintaa pikemminkin selviytymisstrategiana kuin moraalisena erehdyksenä.
Erinomainen kuvaus Heathcliffistä! Sopisi hyvin sisältövaroitukseksi, jos joku (kuten minä!) luulee saavansa käsiinsä romantiikkaa ja suuria tunteita. En ole tutkinut muiden painosten takakansia, mutta halusin laittaa tämän WSOY:n hyväksi esimerkiksi siitä miten voi lukija saada vääristyneen kuvan tarinan sisällöstä.
PoistaNäinhän se on mennyt, järjetöntähän elannon kannalta se olisi ollut olla tarttumatta turvattuun tulevaisuuteen. Aikansa tuotteena teosta pitäisi tulkitakin. Hieno ajatuksia ja keskustelua herättävä teos!
Tartuin parikymppisenä Humisevaan harjuun luettuani ensin esim. Jane Austenin kirjoja. Kuten arvata saattaa, niin kevyiden kirjojen jälkeen humiseva harju oli aika kokemus. Ei se huono ole, mutta minulle vain vähän liian synkkä. Romanttinen - ei niinkään, vaikka uutta leffaa sellaisena mainostetaan. Tai sanotaan näin, että omaan makuuni vääränlaista romantiikkaa. Vahva kirja kuitenkin. Pitäisi lukea uudelleen, niin muistaisi juonenkäänteet paremmin.
VastaaPoistaApua, on muuten todella suuri kontrasti kirjoissa! Osuvasti ilmaistu, minullekin vähän vääränlaista tämä tämmöinen "romantiikka", varsinkin kun odotti edes osittain "hömppää". Hieno ja vaikuttava tarina kuitenkin, uskon että luen vielä joskus uudelleenkin, mutta pidän ainakin vuosikymmenen välin. Voi avautua taas uudella tavalla.
PoistaKirjallisuuden merkkiteoksia, ei mitään Harlekiinisarjaa 🤔📚
VastaaPoistaTaisin lukea enkun opintojen yhteydessä melko nuorena.
Aika vaativaa luettavaa, mutta meillä oli kirjallisuusluennot kerran viikossa.
(Mulla oli englanti pääaineena)
Tämä oli suomeksikin aikamoinen kokemus, joten englanniksi varmasti vielä vaativampi!
Poista