Jäähyväiset Eppu Normaalille - viimeinen keikka Tampereen Ratinassa 8.8.2026

Eppu Normaali on kulkenut elämässäni mukana kirjaimellisesti syntymästä saakka. Vanhempani muistavat Eppujen soineen radiossa samalla hetkellä kun saavuin maailmaan, mutta kappale ei jäänyt kummallekaan mieleen. Tai sitten jäi, ja se oli Baarikärpänen.

Väsynyt rellestäjä keväällä 2014, viittä vaille valmis ylioppilas opiskelijasolun huoneessaan. Musiikkimakuuni on kuulunut kaikenlaista metallista italiankieliseen räppiin, mutta Eput ovat aina pysyneet ykkössijalla.

Varhaisimpia muistoja koko lapsuudesta on se kun autonradiosta tulee Vuonna 85 ja osaan sen sanat ulkoa vaikka ei ollut mitään hajua mitä on amfetamiini. Eppuja kuunneltiin aina isommalla kuin mitään muuta. Yhdeksänvuotiaana jäin lapsenvahdin kanssa kotiin vanhempieni mennessä kuuntelemaan keikkaa Pesäpallostadionille. Se katkeran mutinan määrä.

Olen ollut koko peruskoulun ajan kiusattu, milloin ulkonäöstä, koulumenestyksestä, mielenkiinnonkohteistani ja harrastuksistani. Ala-asteella laittaessani ensimmäistä kertaa äidiltä pihistämäni Eppu-paidan päälleni, bändistä tuli yksi lyömäase lisää. Sain lempinimen Taija Epänormaali, ja vaikka kuinka nauroin sille mukana toivoen pilkan laimentuvan ajan kanssa, se ei lakannut satuttamasta. Uskomattominta oli kuitenkin se kun yrittäessäni hakea aikuisten apua jatkuvaan nälvimiseen, eräs koulun henkilökuntaan kuuluva kehoitti olemaan "vähemmän Eppu-fani" eli jättämään bändin paitojen käytön kotioloihin. En totellut, enkä ymmärrä edelleenkään tuollaisia neuvoja joissa kiusatun pitäisi väistää asiattomia ääliöitä ja "antaa vaan kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos".

Kotitöillä ja hyvillä koenumeroilla ansaitsemillani euroilla hankin CD-levyjä hartaasti yksi kerrallaan. Huoneeni seinät täyttyivät lehtileikkeistä, ja tutkin lyriikoita kansivihkoista, opettelin tunnistamaan yksityiskohdista kuka on sanoittanut ja säveltänyt minkäkin kappaleen, halusin tietää ja nähdä kaiken Eppujen maailmasta.

Ensimmäinen keikkani ikinä oli Syvään päähän -albumin (2007) kiertueeseen liittyvä Oulun keikka. Olin juuri aloittanut yläasteen, ja sain vinguttua liput Oulun Energia-areenalle. Äiti-parka soitteli viimetingassa lipunmyyntiin ja sai kuin saikin pimeimmästä peränurkasta kaksi lippua, minulle ja iskälle. Hyvin kuitenkin kuului soitto ja laulu, vaikka Eput itse olivat muurahaisen kokoisia. Musiikkielämyksen lisäksi upeaa keikalla käynnissä oli se tunne, että kuulun johonkin. Ehkä nuorimpaan prosenttiin, mutta siellä oli tuhansia muitakin jotka pitivät bändistä niin paljon, että olivat tulleet paikalle. En malttanut odottaa, että täyttäisin 18 ja pääsisin Eppu-keikoille aina kun vain halusin.

Suomi-ilmiö -festivaali Oulussa elokuussa 2009. Keikkakesän viimeinen rutistus päättyi rumpusetin pahoinpitelyyn.

EppuKummeliNormaali -kiertue rantautui myös Ouluun loppuvuodesta 2010. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olin parhaalla paikalla eli keskellä eturivissä - humalaisten äijien lääpittäväksi ja aitaa vasten puristetuksi joutuminen ei ole hääviä.

Kuopion Musiikkikeskuksella syksyllä 2012. Akustisen Mutala -albumin (2012) myötä Eput lähtivät konserttisalikiertueelle, mutta koska he eivät tulleet Ouluun, piti oululaisten lähteä heidän luokseen.

Lakkasin ajat sitten laskemasta keikkoja, koska "sekosin laskuissa kolmen jälkeen". Olen nähnyt Eppuja useassa eri kaupungissa, eniten luonnollisesti Oulussa ja varmaan saman verran Tampereella. Olen jonottanut pakkasessa, istunut ikärajattujen keikkojen ulkopuolella, polttanut vaikka kuukauden ruokarahat ja uhmannut luottotietojani jotta pääsen keikalle.

Ensimmäinen tatuointini sai ideansa jo yläasteella. Kuten tyypilliseen teiniangstiin kuuluu, kirjoittelin biisien lyriikoita vihkojen kansien lisäksi käsiini. Yksi toistui aina samaan kohtaan, ja siksi halusin sen juuri sellaisena ikuistaakin. Suosikkikappaleeni Kaikki häipyy, on vain nyt lyriikkaa hain keväällä 2014:

Minulle tämä kappale symboloi ennen kaikkea hetkessä elämistä. Ei kannata murehtia menneitä, eikä stressata liikaa tulevaisuuttaan. Pitää elää nyt, mennä, tehdä, rakastaa. Joku päivä kaikki se on ohi. Toinenkin leima löytyy nykyään, ja se on Kakkaleima. Vasemmassa nimettömässä tietenkin.

Kaikki kiva loppuu aikanaan, lauantaina oli viimeisen keikan aika. Eppu-keikalle on aina kivaa mennä, mutta kun tiesi tämän olevan se viimeinen, odotti lähinnä että se menee mahdollisimman kivuttomasti ohi.

Kaksi aiempaa iltaa povasivat jonottamista jonottamisesta pääsemisen jälkeen, joten varauduimme kärsivällisellä mielellä. Saimme auton parkkihalliin Ratinalle, ja rannekkeidenvaihtokin sujui portilla kokonaan jonottamatta. Torstain jonokaaoksen jälkeen keikalle saapujia kehoitettiin vaihtamaan ennakkoon. Kävikin ilmeisesti niin että ennakkovaihtajat jonottivat uudestaan porteilla ja me vasta viiden aikaan paikalle saapuneet vain tanssahtelimme sisään.

Halusin laittaa ensimmäisen keikan paidan viimeiselle keikalle. Tai jos tarkkoja ollaan, tätä ei ole hankittu paitakojusta; minun kokoani ei ollut silloin enää jäljellä, joten ostin sen myöhemmin nettikaupasta. Onneksi hankin, juuri tällaisena hetkenä olisi harmittanut älyttömästi.

Settilistahan oli ihan mieletön. Vaikka tietenkin voisin luetella monta kappaletta lisää jotka juuri minä olisin halunnut kuulla, oli illan kattaus hieno. Alussa mentiin lujaa vauhtirallien kanssa, heiteltiin pari harvinaisempaa kappaletta, ja hittiputken päätteeksi vielä ne koskettavimmat lyriikat loppuun hyvästeiksi.

Kuten aiemmin kävi jo selväksi, Kaikki häipyy, on vain nyt on kaikkien aikojen suosikkikappaleeni, ja koko illan tunteita hillittyäni herkistyihän siinä kun keikkakin oli päättyvä siihen. Olo oli haikea kun kelasin että tästä eteenpäin ei tosiaan ole enää mahdollisuuksia päästä Eppu-keikoille. Isäni on käynyt katsomassa orkesteria jo kasarilla, ja pikkuveljelleni tämä oli vasta toinen kerta. Elämä ei ole reilua, mutta ainakin sain olla muutaman vuosikymmenen verran samaan aikaan olemassa.

Onneksi musiikki ei katoa minnekään, ja on monta keikka-dvd:tä hyllyssä joiden kautta voi palata keikkayleisöön.

Kiitos Eppu Normaali. Jään pimeään kauheasti kaipaamaan teitä.

Saatat pitää myös näistä