Oulun kirjamessut on taputeltu jo lähes kuukausi sitten, mutta kiirettä on pitänyt. Tässä se nyt olisi, messukatsaukseni!
Kävimme ostamassa kirjan ja äiti laittoi viestiä kirjailijalle itselleen jos hän ehtisi signeeraamaan kirjan, eikä mennyt kauaa kun Saari ilmestyi messukiireiden keskeltä. Pääsin siis kiittelemään häntä henkilökohtaisesti ja kertomaan miten kalajokiset ovat olleet ilahtuneita kirjasta, joka nostaa heidän kauniin merenrantakaupunkinsa esille. Vaihdoin varmaan väriä koko paletin skaalalla kun äiti mainitsi minulla olevan Kalajoen postinumero tatuoituna, ja pian olin Instagram-päivityksessä kirjan kera näyttämässä tatuointiani.
LAUANTAI
Sopivasti Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä polkaistiin käyntiin Oulun kirjamessut. Paikkana oli tuttuun tapaan Lyseon lukio.
Kaleva-lavan tervetulosanojen jälkeen ensimmäinen ohjelma johon osallistuin, oli Koskenniemi-lavan Kirjallinen hätätila: miten selviytyä kirjailijana? -keskustelupaneeli. Paljon asiaa kirjailijoiden taloudellisesta tilanteesta, apurahoista äänikirjapalveluihin ja lainauskorvauksiin. Vakavienkin aiheiden äärellä naurua riitti. Minna Mikkosen (vasemmalla) haastateltavana Katariina Vuori, Jenni Räinä ja Jere Vartiainen.Botnia-ehdokkuuksien julkistus on aina kirjamessujen jännittävin hetki. Ehdokkaita ovat:

Satu Erra: Rondo ja modulaatio (Tammi, 2026)
Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Tavara-avaruus (WSOY, 2025)
Ano Kolmonen: Paperijumalat (Aviador, 2026)
Aapo Kukko: Punainen Beethoven. Sarjakuvasinfonia Dmitri Šostakovitšin elämästä (Zum Teufel, 2026)
Veli-Pekka Lehtola: Kenen maa, kenen ääni? Saamelaisten ja suomalaisten suhteet esihistoriasta nykypäivään (Gaudeamus, 2025)
Katariina Parhi & Vesa Ranta: Rikoksetta rangaistut (Siltala, 2026)
Tuomo Pirttimaa: Lyijykausi (Johnny Kniga, 2026)
Jenni Räinä: Vaino (Otava, 2025)
Voittaja selviää muuten sopivasti tänään (7.11.) klo 13
Ehdokas-kirjoista olen lukenut vasta ainoastaan Jenni Räinän Vainon (Otava, 2025). Se on vaikuttava teos; olisin ollut ihmeissäni, jos sitä ei olisi valittu finaaliin.Kirjamessuilijoille oli lauantaina tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus vierailla myös historiallisessa Lääninhallituksen rakennuksessa ennen kuin mittava remontti sulkisi ovet pitkäksi aikaa.Meillä oli oikein idyllinen kahvihetki kauniissa salissa! Oli hyvä, että Lyseon sivurakennuksen lisäksi myös Lääninhallituksella oli mahdollisuus kahvitteluun.Lääninhallituksella oli osa kirjamessujen ohjelmasta. Kävin kuuntelemassa Flyygelisalissa Iida Aikion haastattelua. Muoviaurinko (Kosmos, 2026) valikoitui Taijanomaisen lukuhaasteen toukokuun kirjaksi.

Lyseon sivurakennuksessa oli tuttuun tapaan WSOY:n, Aviadorin ja Rosebudin myyntipisteet. Välillä oli niin paljon väkeä, ettei mahtunut kuin pyörähtämään paikallaan.
Rosebudin klassikoiden äärellä altistuin todellisille houkutuksille. Kirjoja keräillessä saatetaan hakea tänä päivänä myös tietynlaista estetiikkaa, ja tällaiset kannet sopisivat omaankin hyllyyni oikein kauniisti.
Illalla osallistuin äidin avecina vielä kaupungintalolla järjestettävään Botnia-gaalaan. Oli oikein hieno juhla, eikä tällaisiin kyllä tule tilaisuuksia päästä osallistumaan, joten kokemus jäi todellakin mieleen.
Sunnuntai
Toisena messupäivänä lähtö kotoa hieman venähti ja pelkäsin myöhästyväni ensimmäisestä ohjelmasta. Olin lopulta keskustelupaneeliin osallistuvan Joona Hellmanin kanssa yhtä aikaa Lyseon ovenrivassa, joten sain huokaista helpotuksesta.Sateenkaarenväriset maalit -keskustelupaneelissa vasemmalta oikealle kirjavaikuttajat @neuqesbooks Nea ja @neriumblack Niina sekä kirjailija J.S. Meresmaa ja vaikuttaja Joona Hellman. Paneelissa käsiteltiin rempseällä otteella seksuaalivähemmistöjen näkyvyyttä erityisesti kirjallisuudessa. Pöydällä Meresmaan ja Hellmanin yhteinen teos Polte (Otava, 2026), joka sukeltaa jalkapallomaailmaan homouden näkökulmasta.
Lauantai on ollut tähän asti se vilkkaampi päivä messuilla kuin messuilla, mutta tällä kertaa tuli poikkeus. Lipunmyynti laitettiin vähäksi aikaa jopa kiinni, koska väkeä alkoi olla niin paljon. Tommi Kinnunen taisi olla vetonaula:
Minuakin olisi kiinnostunut käydä kuuntelemassa Kinnusta, mutta olin auttamattomasti myöhässä kun jonoa oli jo portaikkoon saakka ja osa kulkureiteistäkin oli liputettu poikki. Käännyin kannoillani ja suuntasin alakertaan kuuntelemaan Anu Vähäahoa, jonka Meri välissämme (S&S, 2025) luin tämän vuoden alussa.
Opin pari vuotta sitten Maire Lankiselta, että toiveitaan kannattaa sanoa ääneen, koska ne saattavat alkaa toteutua. Pohdin äidilleni ääneen, että voisin käydä ostamassa Petri Saaren On hiekka polttavaa (Gummerus, 2026) -kirjan ennen kuin menen katsomaan kirjailijan haastattelua, koska voisin sen jälkeen kipittää sitten suoraan signeerauspöydän äärelle jotta varmasti ehtisin.
Toinenkin odotettu haastattelu meni minulta ohi, koska valtava yleisöryntäys. Anu Kolmonen on tosi sympaattinen tyyppi, joten kyllä harmitti! Jäin sitkeästi jonottamaan suljetun oven taakse, koska halusin ehdottomasti varmistaa paikkani Petri Saaren haastatteluun.
Välissä oli Anne-Maria Haapalan ja Auli Sipolan haastattelu liittyen heidän Suomalainen perinneneule. Tikkuröijyn tarina ja neuleohjeita (Tammi, 2026) -teokseen. En ole ollenkaan käsityöihminen - minulla on mennyt sormi suuhun ja hermot monta kertaa haalarimerkkienkin kanssa - mutta viihdyin oikein hyvin. Olin törmännyt museo- ja tiedekeskus Tiiman Oulu: Tarinani -näyttelyssä yhden tikkuröijyn kauniin surulliseen tarinaan.
Messuilumme huipentui Petri Saaren haastatteluun. Kalajoki-dekkarista on tullut todellinen ilmiö, ja jään innolla seuraamaan kirjailijan tulevia kuvioita!
Messuilumme huipentui Petri Saaren haastatteluun. Kalajoki-dekkarista on tullut todellinen ilmiö, ja jään innolla seuraamaan kirjailijan tulevia kuvioita!
Summa summarum
Oulun kirjamessut ovat ihanan lämmin messutapahtuma, joilla on hyvä yhteishenki. Niistä on tullut Kärppien tapaan "puolen Suomen omat", ja on ollut mahtava huomata, että messut kiinnostavat etelämpänäkin. Ohjelmaa oli taas hyvä määrä, ja miljööhän on aivan ihana.
Aiempinakin vuosina on ollut tosin puhetta tilojen riittämättömyydestä. Esimerkiksi sivurakennuksen kahvila ja suurimpien kustantamoiden kirjamyyntiosasto on joka vuosi ruuhkautunut ja kävijämäärä kasvaa aina vain. Kahvilassa käynti on ollut joka kerta hankalaa, koska ne vähäiset pöydät ovat aivan vieri vieressä. Lääninhallituksella järjestetty kahvila auttoi jakamaan asiakkaita kahteen paikkaan, mutta vain lauantain osalta.
Käsittääkseni ensi vuonna messut pyritään järjestämään jossain muualla kuin Lyseolla, mutta mikäli jatkossakin ollaan samassa paikassa, täytyy kyllä valita kummalle sivurakennus pyhitetään: kirjamyynnille vai kahvilalle. Oma ehdotukseni olisi ottaa sivurakennus täysin kahvilan käyttöön ja laajentaa sen toimintaa tarjoamalla myös lounasta. Kirjamyynnin voisi jakaa useampaan paikkaan Lyseon luokkahuoneisiin, sillä niitähän riittää.
Jotenkin keljua huomata, että Oulusta puuttuu se kunnollinen tapahtumahalli; Turulla on Logomo, Helsingillä Messukeskus. Seuraavien messujen paikaksi on väläytelty jopa vanhaa lääninvankilaa, se olisi aikamoista! Nähtäväksi jää, missä nähdään ensi vuonna!

Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡