Yöpöydän kirjat -blogissa on Minna Canthin päivän kunniaksi lukuhaaste! #minullaoncanthia
Minna Canthin tuotanto on omalta osaltani jäänyt vielä valitettavan vähälle, mutta tämä haaste antoi hyvän syyn napata lyhyellä aikataululla luettavaksi jotain. Köyhää kansaa -novelli (1886) valikoitui sekä lyhyytensä että takakantensa perusteella; teoksessa on pääosassa köyhä perhe jonka taloudellinen ahdinko ajaa yhä vain kurjempaan asemaan. Luin tämän kotimatkalla junassa.
Tarinan päähenkilönä on perheenäiti Mari Holpainen. Hän hoitaa kotona useampaa pientä lasta, joista nuorin on sairasteleva sylivauva. Perheenisä ei saa työtä, ja vuokranmaksun myöhästyttyä he joutuvat luopumaan jopa sängystäkin. Apuja perhe saa silloin tällöin varakkaampien heltyessä, mutta varsinaista valoa tulevaisuudessa ei tunnu näkyvän.
"Arvasi myöskin, mitä rouvat keskenään puhuivat heiltä lähdettyään.
- Kyllä siellä oli kurjaa, mutta on niissä, poloisissa, itsessäänkin syytä. Voisivathan edes pestä lapsensa ja pitää siistiä ympärillään. Vesi ei kumminkaan mitään maksa.
Siihen tapaan hän kamreerissa ollessaan usein kuuli heidän puhuvan; ja mitäpä he muuta ymmärsivät, kun eivät itse olleet köyhän tilaa kokeneet. Eivät he tienneet, kuinka vähän on kykyä työhön sillä, jonka mieltä alinomainen huoli painaa ja jolta nälkä viimeisetkin voimat vie." (s.62)
Marin kulkiessa omikseen asioilla, hän törmää useamman pienen lapsen kanssa vaivalloisen näköisesti liikkuvaan rouvaan. Vaikka hänellä itsellään olisi jo kiire kotiin lastensa luo, hän tarjoaa apuaan jotta voisi helpottaa toisen naisen taakkaa. Mari todellakin ymmärtää, miten vaikeaa on huolehtia itsensä lisäksi myös lapsikatraasta, varsinkin kun elämä on pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.
"Eikä ne herrat sitä kysy, jos moni henkensäkin heittää; tietävät, että jäähän niitä orjia vielä heidän varalleen, koska köyhää kansaa on maassa paljon." (s.67)
Tarina köyhyyden tuomista suruista sai inspiraationsa kirjailijan kohtaamista ihmistä, vaivaistaloista työläisperheisiin. Se on myös Canthin omiin kokemuksiin pohjautuva syvine traumoineen, sillä hän menetti oman aviomiehensä sairaudelle odottaessaan seitsemättä lastaan.
Karua on tietenkin se, että tämä 140 vuotta tarina voisi olla aivan hyvin tänä vuonna kirjoitettu. Työttömyystilastot ovat aivan hirveää luettavaa, moni velkaantuu ja menettää luottotietonsa, joutuu jopa kadulle. Sairauksia ei ole varaa hoitaa, ja monien elämä on pelkkää kituuttamista päivästä toiseen. Sellaista ei pitäisi missään nimessä tapahtua hyvinvointiyhteiskunnassa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡