Ouluun vei taas tieni, ja eipä ole ollut edellisillä reissulla yhteensäkään niin paljoa touhua kuin nyt oli. Kun lähtee yli 500 kilometrin päähän, kannattaa hoitaa monta asiaa kerralla. Seuraava reissu on jo ensi kuussa, mutta silloin keskitytään mihinkäs muuhunkaan kuin autoremonttiin.
Lauantaina oli tämän kevään Ilon Valkeat -messujen aika. Ne järjestettiin jälleen kerran tutussa paikassa Hiukkavaaratalolla.
En ollut yhtään miettinyt mitä haluaisin koittaa saada aikaan paperilleni, mutta ensimmäisten vetojen jälkeen halusin kokeilla muodostaa niistä kukkia. Vaha ja rauta ovat arvaamattomia, ja se onkin tämän taiteenlajin viehätys. Kun vahan on annettu jäähtyä ja jähmettyä, pintaa voi "kiillottaa" jolloin työhönsä saa moniulotteisuutta.
Työkaluina voi käyttää myös pienempikokoisia rautoja, esimerkiksi minulla oli käytössä myös suunnilleen peukalonkynnen kokoinen "silitysrauta".
Päivä oli pitkä mutta hujahti kuin huomaamatta! Messujen jälkeen kävimme lähipitseriassa syömässä, ja sen jälkeen piti vielä kiiruhtaa "iltavuoroon". Eli tiedossa oli leipomista seuraavan päivän juhliin. Äiti teki pari peltiä pitsaa ja minä muffinseja.
Sunnuntai olikin sitten yhtä juhlaa. Ensin matkasimme aamupäivällä triplajuhliin: tupaantuliaiset, valmistujaiset ja syntymäpäivät saman katon alla.
Juna lähti kohti pohojoista perjantaina 13. päivä. Olen julistanut sen onnenpäiväkseni, joten pumppu ei hakannut ollenkaan vaikka lähtökin oli klo 13:03. Todellinen onnenpäivä tosiaankin, kun kukaan ei tullut viereen istumaan missään vaiheessa matkaa. Kerran oli tosin hirveän mukava Kouvola-Kuopio -matkan ajan jutustella erään utahilaisen lähetystyöntekijän kanssa. Nuori nainen oli ollut Suomessa vasta alle vuoden ja aloittanut kielen opiskelun vain vähän ennen saapumistaan tänne, ja hän puhui häkellyttävän hyvää suomea. Aivan loistava esimerkki siitä, mitä voi saavuttaa kun jotain oikeasti tahtoo ja tekee ahkerasti töitä sen eteen.
Matka kului nopeasti, sillä minulla oli tietenkin kiinnostavaa luettavaa mukanani. Kolmesta kirjastani yksi sai kaiken huomioni menomatkalla; Tieto-Finlandian voittanut Paavo Teittisen Pitkä vuoro - kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen (Gummerus, 2025). Se teki suuren vaikutuksen, ja kirjoittelinkin jo siitä oman postauksen täällä.
Aiemmat Ilon Valkeat -postaukseni voit lukea täältä:
Oli mukava nähdä aivan uusiakin kasvoja pöytien takana. Vuodesta 2015 järjestetyt messut ovat kasvattaneet suosiotaan, yrittäjiä ja edustajia tulee paikalle kauempaakin. Samannimiset messut on järjestetty Tampereellakin vuodesta 2023, mutta tänä vuonna näköjään myös Porvooseen (16.5.) ja Keravalle (5.9.) on tulossa omat! Lisätietoja löytää Ilon Valkeiden omilta sivuilta.
Messuilla on pöytien kiertelyn ja ostosten tekemisen lisäksi kaikenlaista ohjelmaakin. Kävin Anskun kanssa heti aamusta maadoittautumassa äänimaljarentoutuksessa, ja iltapäivän puolella äidin vetämässä kirjoitustuokiossa.
Kävin myös Eija Kortetjärven pisteellä kokeilemassa enkaustiikka-tekniikkaa eli vahamaalausta. Tämä tekniikkahan on tunnettu kauan, ainakin jo antiikin aikana! Kreikan kielessä enkaustiki (εγκαυστική) -sana tarkoittaa 'sisään poltettua'. Kuumilla raudoilla voidaan sulattaa ja työstää vahaa ja leikitellä erilaisilla kuvioilla ja väreillä.
Eikä tässä vielä kaikki, sillä kun saimme kaiken valmiiksi, kiiruhdin vielä oluttölkki povarissa moikkaamaan paria kaveria. Seurasimme GeoGuessr-turnausta, se on muuten koukuttava peli.
Illalla biletys senkun jatkui kun lähdin ystäväni Miikkan vanhenemista juhlistamaan. Huvituksemme eivät ole muuttuneet reilussa kymmenessä vuodessa mihinkään, edelleen viihdymme mainiosti Taistelu-Jaskan äärellä. Koska oli sunnuntai, paikalliseen emme ehtineet istahtamaan, mutta saimme onneksi autokyydin kauemmas ja pääsimme pelaamaan biljardia.
Illalla iski takatalvi, kun lunta alkoi tupruttamaan ihan kunnolla. Tyypillinen oululainen maaliskuu.
Kävin maanantaina ystävän luona kylässä. Törmäsimme toisiimme pitkästä aikaa messuilla, ja sovimme kuulumistenvaihto- ja kahvitteluhetken. Meillä on vuosikymmenten ikäero, ja hän on aina kannustanut ja tukenut minua elämänmuutosten myllätessä. Kerroin tietenkin hakeneeni ihan uudelle alalle opintoihin.
Nostimme perinteiseen tapaan kortteja opastamaan uudella polulla. Näillä eväillä on hyvä lähteä tavoittelemaan sitä koulupaikkaa!
Reissullani oli myös yksi vähän ikävämpi tarkoitus: kävin katsomassa lähiomaista sairaalassa. Sairaalat ja hoitolaitokset ovat kyllä ehdottomasti inhokkipaikkojani maailmassa. Masentaa kun voi itse kävellä omin jaloin ovesta sisään ja ulos, samalla kun toiset tulevat vastaan sairaalavaatteissa, istuvat käytävällä odottamassa ja ovat kärrättävinä paikasta toiseen. Varsinkin jos heillä ei ole olkapäätä josta ottaa tukea.
Joskus mietin, kuinka paljon minulla menee ohi kun asun niin kaukana perheestä ja sukulaisista. Oulussa asuessa pystyin osallistumaan juhliin ja tapahtumiin lyhyelläkin varoitusajalla, rientämään samantien avuksi tarvittaessa, mutta täältä toiselta puolen Suomea ei noin vain liikutakaan.
Päiväni Oulussa olivat taas kiireisiä, mutta viimeisenä iltana ehdimme äitin kanssa saunan jälkeen istahtaa sushien kera leffan äärelle. Tällä kertaa katsoimme Pocahontasin tarinaan pohjautuvan The New World (2005), jonka Miikka pisti mukaani kun otin lainaksi myös Weed -animen boxin ja The Last of Us II -pelin PS4:lle. Ykkönenkin odottaa vielä pelaamista, mutta kuulemma palauttamisella ei ole kiire.
Tiistaina oli aika lähteä takaisin kotia kohti. Kotimatkalla Kajaanista nousi maskikasvoisia ja flunssaisen oloisia varusmiehiä, ja voivottelin mielessäni että kerrankin kun Oulussa kukaan ei ollut kipeänä niin nyt nappaisin jonkun kulkutaudin junasta. Toistaiseksi ei ole tuntunut kipeäksi tulemisen merkkejä, mutta sormet edelleenkin ristissä.
[Vlogi Oulun reissusta seuraa vähän myöhemmin perässä, sen työstäminen on vielä vaiheessa kun olen keskittynyt tuuttaamaan ulos Life is Strange -pelailujani ennen kuin uusin osa ilmestyy. Liitän videon tännekin myöhemmin kunhan se ilmestyy!]
Mitä te olette puuhailleet viime viikoina?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaunis kiitos kommentistasi! ♡