Yksi uudenvuodentavoite saavutettu, blogiremonttia ja suuria suunnitelmia tulevaisuudelle

Oikein hyvää maanantaita! Toivottavasti aurinko paistaa siellä missä oletkin.

Saavutin jo pari vuotta sitten 40kg penkkituloksen, ja siihen olen tyytyväisenä jäänyt. Viime vuonna yritin kannustaa itseäni korottamaan ennätystäni, mutta jäi pelkälle ajatuksen tasolle, sillä pelotti "mennä isompien tontille pyörimään kun en nosta kovin paljoa". Minun piti muistutella itselleni, että maksan täsmälleen samasta jäsenyydestä kuin kaikki muutkin ja minulla on aivan yhtäläinen oikeus olla siellä ja ottaa tilani.

Asetin itselleni uudestaan saman tavoitteen ja jo tammikuussa päätin rohkaistua, ja olen käynyt liikuttelemassa tankoa samalla kun spottaan Tomille. Kun 40kg alkoi liikkumaan Tomin mielestä turhan kevyesti, hän alkoi latoa tankoon lisää painoa. Lopulta oltiin tilanteessa että siellä olikin se viisikymppinen nyt odottamassa. Ei auttanut kuin kokeilla, ja jokaikinen solu joutui töihin. Mutta sieltä se nousi.

Blogini koki kevätremontin, ja voi juku, vihdoinkin minulla on oma domain käytössä! Olen jo pari vuotta maksanut siitä, mutta jännittänyt aivan liikaa saanko sen toimimaan. Muutama hikikarpalo nousi kuitenkin, kun piti malttaa odottaa että uusi yhteys alkaa toimimaan ja ohjaamaan liikennettä. Elämäni pisimpiä minuutteja, ja pelkäsin jo että menin rikkomaan jotain.

Bannerin päivitin myös, kuvakin on vuodenaikaan sopivampi. Tämä toki tarkoittaa sitä että syksyn tullen se pitää päivittää taas. Voi minkä jekun tein itselleni.

Jo parissa päivässä domainin vaihdon myötä alkoi tapahtua - ensimmäistä kertaa minunkin blogini etusivu ilmestyi Google-hakutuloksiin! Uskomatonta miten huonosti Blogger, Googlen oma blogialusta, voi toimia hakukoneen kanssa. Ilmeisesti oman domainin ottaminen ratkaisee ongelmia, vinkiksi siis jos jollain muullakin on ollut samanlaisia ongelmia.

Mitä muuta arkeen kuuluu? Ainakin bujoilua, halloumi-salaattia ja salivaatteiden metsästystä Vintedistä. Ikkunoista paistava aurinko on herättänyt kunnolla touhuamaan kotijuttuja - pölyiset nurkat ovat saaneet kyytiä ja parvekkeellakin olen käynyt jo tuumailemassa. Ainakin viime kesän lopuksi henkensä heittänyt begonia voisi joutaa jo roskikseen.

Mutta mitä oikein tarkoitin otsikossa esiintyvällä "suuria suunnitelmia tulevaisuudelle" -lauseella? Minulla loppui kärsivällisyys ja totesin Antero Rokan sanoin että "pohja se o minunki säkis". Syksyllä 2023 saavuin Kouvolaan ja aloitin työnhakemisen omalta alaltani. Minulle on aina hoettu että hitsaajilla piisaa töitä, mutta yli kaksi vuotta myöhemmin olen edelleen paikkaa vailla. Yhden kuukauden mittaisen pestin sain ensimmäisenä syksynä, mutta vaatimustaso ylitti taitoni ja kyynel silmässä palasin kotiin. En antanut tylynkään kohtelun lannistaa itseäni, jatkoin sinnikkäästi hakemista ja soittelin yrityksiä läpi, lähettelin vuokratyöfirmoille hakemuksia, kävin myös ylläpitämässä osaamistani paikallisella ammattikoululla. Viime vuonna en ole hitsannut kuin autopeltiä ja unissani.

Kun hakemuksiini ei juuri koskaan enää edes vastailla ja huomasin suunnittelevani CV:ni muokkaamista Tapsa -salanimelle, ymmärsin että ei tässä ole enää mitään järkeä. Käytin tämän ammatin hankkimiseen vuoden, sen jälkeen työskentelin osaamistani vastaavassa työssä puolitoista vuotta, ja nyt kun olen ollut joko ihan muissa hommissa ja työttömänä yhtä pitkän ajan, on aika katsella uusia haasteita. Vielä koittaa se päivä kun ne viimeisetkin säästöt loppuvat ja tilini menee miinukselle kun ylläpidän autoa siltä varalta että saisin edes silloin tällöin naapurikaupungista muutaman päivän työkeikan.

Mikä on siis seuraava peliliikkeeni? Mennä sitten kerralla konkurssiin eli lähteä opiskelemaan.

Aion siis osallistua yhteishakuun ja valmistaudun tämän kevään pääsykokeisiin. Yksi ala on jo ylitse muiden, mutta varasuunnitelmakin kannattaisi varmaan keksiä. Opiskelija-statuksella osa-aikaisenkin työn löytyminenkin voisi helpottua. Pitkäaikaistyötön on nimittäin ilmeisesti kirosana monille - itse taas en keksi enempää potentiaalisesti motivoitunutta työntekijää, joka haluaisi pitää työpaikasta kiinni kynsin hampain.

Olen aina nauttinut opiskelusta, ja olen pitkästä aikaa kunnolla innoissani jostain. Voisi sanoa jopa että näkyy taas valoa tunnelin päässä. Miksi en ole siis hakeutunut aiemmin jo korkeakouluun? Kysymys on ollut puhtaasti rahasta. Työttömänä "saa" enemmän rahaa kuin opiskelijana, siksi olen toistaiseksi tyytynyt suorittamaan omaan tahtiini avoimen yliopiston opintoja, ja tarkoituksena on ollut vuosien varrella säästää rahaa sen verran että voisin lähteä opiskelemaan ilman opintolainan nostamista. Mutta kun töitä ei vaan löydy, ei omien alojen ulkopuoleltakaan, tuntuu että roikun vain löysässä hirressä vuodesta toiseen ja seuraan verkkopankista hiki otsalla kun nämä tulevaisuutta varten vaivalla keräämäni eurot hupenevatkin välttämättömyyksiin. Äidille kuvailin tätä päätöstäni että tunnen olevani keskellä koskea ja koitan vaan sitkeästi pysyä paikallani samalla kun vedenpinta nousee ja kuohunta voimistuu; mieluummin nappaan itse jonkun ohilipuvan lautan sen sijaan että odottaisin että otteeni lopulta lipeää ja päädyn virran mukana ties minne, tai sitten vaan luovutan kun en enää jaksakaan pitää päätä pinnalla.

Yhteishaku aukeaa huomenna (10.3.) ja aion laittaa hakemukseni vetämään heti, etten vain ehdi jänistämään. Väistämättä tunnen itseni luovuttajaksi kun jätän levyseppä-hitsaajan paperini ainakin toistaiseksi arkistoon mutta kauaa ei uskollinen hitsausmaskini ehdi keräämään pölyä, sillä kyl ruosteissi autohelmoi ja pohjii piissaa.

Oletko sinä tehnyt täyskäännöksiä työelämän tai uran suhteen?

Saatat pitää myös näistä